tiistai 13. maaliskuuta 2012

Maanantaina

Maanantaina tarvitaan yleensä jotain iisiä, helppoa ja joustavaa päällepantavaa. Maanantaisin harvoin  tekee mieli pukea kauluspaitaa, ja olo kynähameessakin on hieman tukala. Kun on vielä vähän univelassa viikonlopun jäljiltä, haluaa aamulla jotain nopeasti päälleen. Yleensä nopea pukeutuminen kohdallani tarkoittaa myös tylsää pukeutumista, mutta joskus huomaan tylsyyden muuttuvan asusteilla lopulta ihan kivaksi maanantai-asuksi.

Ja viimeksi kävi juuri niin. Nyhdin vaatekaapistani luottovaatteeni raitapaidan, ja koska en pitkään aikaan ollut käyttänyt farkkuja (minä, vannoutunut farkkutyttö), päätin antaa niille taas mahdollisuuden. Paita ja farkut, jotka eivät aamuhämärässä sukkasilla tassutellessa tuntuneet miltään pukeutumisen Oscar-ehdokkuudelta, saivatkin kivam loppusilauksen viime hetken bleiseristä ja luottosaappaista. Ja kappas, mukava, omaa silmää miellyttävä kokonaisuus oli saavutettu, ja vieläpä tinkimättä mukavuudesta.

Alitajunnassa taisi kummitella aina niin tyylikkään Lintun toukokuinen asu vuodelta 2010.

 
Blesa Zara, paita H&M, farkut Crocker


Parka WESC, huivi Highland Store

1 kommentti:

Elina kirjoitti...

Tosi kiva asu :) Minäkin vasta hetki sitten ostin tuollainen raitatrikoon ja tykkään niin paljon siitä!